Historia


Tapahtumapaikat ja kävijät

Ensimmäinen Urbanlan ry:n tapahtuma Urbanlan järjestettiin vuonna 2008 Kokkolan Urheilutalolla. Nopean suosion saanut verkkopelitapahtuma jatkoi kasvuaan ja toimi mm. Kokkolan Kiviniityn lukion tiloissa vuonna 2013, jonka jälkeen palasi taas Urheilutalolle. Vuonna 2015 tapahtuma siirtyi pääasiassa Kokkolan Kampushallille. Vuonna 2019 tapahtuma ylitti kaikki odotukset täyttämällä Kampushallin yli 450 konepaikan ostaneilla ja lukuisilla tapahtumassa vierailevilla.

Vuoden 2019 jälkeen Urbanlan kärsi muiden alan tapahtumien tavoin koronapandemian aiheuttamista haasteista, mutta näistä haasteista huolimatta tapahtumaa on pidetty yllä mm. pienemmälle kävijämäärälle suunnatuilla tapahtumilla, kuten Magic: The gathering turnauksen muodossa. Uutta tapahtumaa on luvassa tänäkin vuonna!


Pelit

Tapahtumassa on kisattu lukuisia eri pelejä, joista pitkäaikaisimmat suosikit ovat olleet Counter-Strike, Magic the Gathering ja League of Legends.


Järjestäjät

Tapahtuman pistivät pystyyn ensimmäisen kerran Kokkolalaiset Kristian Polso, Jarmo Alakotila sekä Tomi Teirikangas ja siitä lähtien järjestäjien, sekä yhteistyökumppaneiden määrä on kasvanut. Tällä hetkellä Urbanlania järjestää n. 50 hengen ryhmä innokkaita ja yhteisöllisiä järjestäjiä.

Toiminnasta vastaa Urbanlan ry.

Hae järjestäjäksi

Tule yhteistyökumppaniksi